11.1.2017

7. Ostoksia, kuulumisia ja kuvapläjäys

Moikka! En ole nyt taaskaan postaillut vähään aikaan, syy on se, kun en ole ollut nyt viiteen päivään kotona siskoni tultua käymään.

Mutta, sain palkan eilen ja hetihän sitä oli lähdettävä ostoksille! Aamulla joskus kymmeneltä starttasi omegan keula kohti Kuopiota ja matkusta. Perillä suunnistinkin heti hööksiin, yllätys...
Hööksiltä tarttui mukaan ne mitä olikin tarkoitus ostaa ja vähän ylimääräistä. Aatu sai uudet suitset entisten kovien tilalle, tammalle ostin söpöt pinkit pörröpäitset polle-kuvionnilla ja noiden lisäksi hööksistä tarttui mukaan vielä kolme narua, yksi pinkki ja kaksi vihreää.
Kuvassa näkyy uudet päitset. paihoittelen laatua!
Hööksin jälkeen kävimme motonetistä, siellä maltoin pitää näppini irti kaikesta muusta paitsi muumilimpparista. Motonetistä suunnattiin puuiloon.
Olin jo edellisen käymisen jälkeen kuolannut sieltä paria juttua ja nyt ne sain! Puuilosta mukaan tarttui Lami-cellin iiihana puna-sininen yleishuopa, iiihanat punaiset jalustimet ja sitten vielä Lami-cellin punainen korvahuppu. Kaikki tavarat ovat ihan käyttöön tulevia, ei siis mitään turhia ostoksia.
Kotimatkalla sitten vielä kamerakin tarttui matkaan mukaan, Canon eos1100D. Nyt saa blogiinkin sitten vähän parempi laatuisia kuvia kun puhelimella. :)

Tänään kävin Aatun kanssa pellolla kokeilemassa ne uudet suitset, mietin pitkään että otanko koon pony vai shettis... Onneksi päädyin ponyyn koska shettiskokoiset eivät olisi enää menneet tuon palleron päähän millään.
 En kauheasti kehannut ponia kiusata, about 15 minuuttia sitä juoksutin molempiin suuntiin kaikki askellajit. Poni koitti kovasti temppuilla ja nyt pitäisikin kitkeä siltä tuo kaviolla huitominen pois, ei meinaan varmasti tunnu mukavalta jos sattuu vielä joku kaunis päivä osumaan naamaan,
 Tyynen kanssa en enää pellolle mennyt, sillä tänne tuli aivan hirvittävä myräkkä ja heppa oli vähän hermostunut. Päätettiin käydä sitten vain lyhyellä lenkillä ihan maastakäsin. Käveltiin joku puolenkilsan matka ja heitin sen jälkeen konit tarhaan.








2 kommenttia: